Löysimme aarteen vuoren huipulta. Meille laulettiin. Syötimme itseämme, kuten parhaiten osasimme. Maisema miltei mykisti meidät. Kaislaranta, männyn lapsi, neulastihentymä, maailmankarttakallio, pienen sienen tienoo, äänenkantaman laajuus, kuivunut tiskivaahtojäkälä ja kansipilvet.
Talossa asuu tutkiva taiteilija, kaksi säveltäjää, erakkosiili ja omassa siivessään öljyvalas.
Tässä talossa asuu pinojen rakentaja, jolle riittää käpy ja mustakantinen kirja, johon kirjoittaa. Kirjoittamaan, sienestämään ja puulla lämmittämään voi oppia. Siitä voi lyödä vetoa, meneekö jänis aitan kolosta.
Näimme kuolleen käärmeen, kuolleen päästäisen, kavioiden jäljet, pellon notkuvat pöydät. Kuulimme sähkön, söimme mustikat. Siirsimme oksia, emme kulkeneet poluilla. Pikkuistikkukasvit, huojuvaisheinälajike, tuttuaskelinen, vilvoitustuuli, kumppanuusmänty, kalliopaarmakas ja nojapuut.
Syksyn huutomerkki, niveljalkakoivu, kätkösiemeninen ja sinerväraja.
Kysyin lattialla miten musiikin näkee.
Valitsimme kulmakunnan kauneimman postilaatikon. Viivyimme myöhään. Kotimatkaan saatteli peura.
-Teksti ja kuvat: Laborantti-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti