torstai 30. heinäkuuta 2015

Laulujen syntymetsässä






























Löysimme aarteen vuoren huipulta. Meille laulettiin. Syötimme itseämme, kuten parhaiten osasimme. Maisema miltei mykisti meidät. Kaislaranta, männyn lapsi, neulastihentymä, maailmankarttakallio, pienen sienen tienoo, äänenkantaman laajuus, kuivunut tiskivaahtojäkälä ja kansipilvet.

Talossa asuu tutkiva taiteilija, kaksi säveltäjää, erakkosiili ja omassa siivessään öljyvalas.
Tässä talossa asuu pinojen rakentaja, jolle riittää käpy ja mustakantinen kirja, johon kirjoittaa. Kirjoittamaan, sienestämään ja puulla lämmittämään voi oppia. Siitä voi lyödä vetoa, meneekö jänis aitan kolosta.

Näimme kuolleen käärmeen, kuolleen päästäisen, kavioiden jäljet, pellon notkuvat pöydät. Kuulimme sähkön, söimme mustikat. Siirsimme oksia, emme kulkeneet poluilla. Pikkuistikkukasvit, huojuvaisheinälajike, tuttuaskelinen, vilvoitustuuli, kumppanuusmänty, kalliopaarmakas ja nojapuut.
Syksyn huutomerkki, niveljalkakoivu, kätkösiemeninen ja sinerväraja.

Kysyin lattialla miten musiikin näkee.

Valitsimme kulmakunnan kauneimman postilaatikon. Viivyimme myöhään. Kotimatkaan saatteli peura.

-Teksti ja kuvat: Laborantti-


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Villa Roosassa - osa 3



































Mikä kolahtaa, mistä kiinnostuu, mikä tuntuu erityiseltä ja kiinnostavalta? Joka kerran eri asiat, koskaan ei voi etukäteen tietää mikä se on...

Katson. Luuranko...kyljet... kylkiluut. Lantioluut. Ei, vaan siemenkota. Kuin kasvi. Sehän on kasvi! Vai... Siemenkota pullistuu, itu on pinnassa. Ihan kohta nousee varsi, runko. Siemenkota nojaa tukevasti luiseen lantioon. Lantioluut nousevat suojaavina siipinä turvaten tulevaa kasvua. Samoin kylkiluut taipuvat suojaavaksi tilaksi. Siinä keskellä on kaikkea tärkeää: sydän keuhkot henki ja sielu.
Millaisia näistä kasvaa? Jotkut olennot jo seisovat honteloin jaloin polvet linkussa. Tuleeko näistä eläimiä jotka siementävät jättipaloista? Vai kasveja, jotka Keski-Maan puiden tavoin askeltavat jäykin säärin maailman ääriin?

-Teksti ja kuva: Jokirannan rapun alta, Kuvassa: Ilkka Virtasen Plan B-

Matkaileva magnustin postikortti

Kyläilimme laivalla. Tulostamme olimme ilmoittaneet etukäteen, että osaisivat varautua. Moni muukin oli saapunut laivalle kyläilemään, väkeä oli runsaasti!
Aikuisia ja lapsia eri väreissä ja roduissa. Joukossa myös jonglöörejä, klovneja huojuen kaksimetrisillä jaloilla, nurkassa trubaduuri lauleskeli käheitä viisuja, saksofonisti puhalteli koko illan keskellä kauppahumua. Tanssilattian olivat vallanneet eläimet Afrikasta. Seepra heilui joukon kärjessä. Valtava raidallinen irokeesi päässään se pesi tullen mennen tuuheaharjaisen leijonan. Kirahvin pää heilui holtittomasti käyrän niskan nokassa, lyllertävä krokotiili ja ujo sarvikuono olivat statisteina. Lapset tuijottivat seuruetta silmät suurina. Lopulta he ryntäsivät lavalle tanssimään villiä Afrikkadiscoa eläinten kanssa....
Jos huomasi katsoa ikkunasta ulos, näki laskevan auringon värjäävän taivaanrannan sulan kullan väriseksi. Hehkuvien raitojen yllä lepäsivät pilvijuovat sinisen ja violetin sävyissä. Meri oli kuin syvä akvamariini.
Horisontissa piirtui yksinäinen majakka.

-matkaileva mangusti-

Villa Roosassa - osa 2

Pimeä metsä. Se ei kutsu seikkailuun. On siinä polku, joka johdattaa johonkin. En tiedä minne. En halua ottaa siitä selvää.
Oksilla ei asu lintuja. Ne ei tee pesää hirviömetsään. Puissa varmasti asuu mitä kamalampia väijyviä petoja, jotka hyökkää metsän pimeässä kimppuun. 
Polku kuljettaa syvemmälle metsään. Siellä on pimeää. Valo ei kajasta sinne. Pitkälle ei näe. Jos on rohkea uskaltaa astua polulle ja aloittaa matkansa.
Lehtiä ei kasva missään. Eikä muutakaan kasvillisuutta. Vain siellä täällä sammalta. Täällä ei asu elävää olentoa eikä kasvia.
Kävele pidemmälle, mene rohkeasti eteenpäin.
Hiljaisuus täyttää paikan.
Kuu loistaa pienistä oksan koloista.
Uskallatko astua seikkailuun?

-Sini-

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kylässä









































Yksi versio tehtävään "Kyläile ja dokumentoi".

Henkilö keräilee vihreää lasia ja kelloja, tekee esineistä asetelmia lähes vahingossa.
Saa kasvit viihtymään. Pitää vihreän eri sävyistä ja melkein kaikista eläimistä.

-Laborantti-

Teemana kesä







































-Jokirannan rapun alta-

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Teemana tuli - osa 2

Mietin semmosta, että lähtisin muurarille kisälliksi, käsi ojossa ilmottautusin.

"Tässä tultais ja oltais valmiita hommiin, hyvää päivää, hyvän työmiehen saatte tästä ja perinteenpitäjän sitte kun itte päätätte jäädä joutomieheksi ongenvarteen. Ammattisalat osaan pitää ittellä ja vanhempana sitte pistää eteenpäin kun löytyisi joku sen väärti taas minun jälkeen. Mutta siis muuraamaan olisi kova halu ja toive. Niin ja sanoinko jo, ettei mitä tahansa, vaan tietysti tulisijoja tekemään, takanlaittaja, tulisijatohtori. 

Se on se talon ja kaiken elämän ydin, ytimessä. Talon ytimessä, takka, hella, uuni, kiuas, piipun ympärillä, sydämen ympärillä. Voihan sitä tuolla turuilla ja toreilla ja missä nyt ikinä viuhtoa menemään ja kumminkin tullaan aina siihen, että se koti ja hella ja lämpö on niitä joiden luokse sitä aina kaipaa takaisin. Ei siitä mihinkään pääse, että hyvä on ihmisen kotosalla olla, tulta tuijottaa ja tuta miten ytimiä myöten valuu lämpö joka soluun. Ja että silloin tietää, ettei mitään hätää ole.

Niin, semmosta minä tästä aiheesta äkkiseltään mietin ja siltä pohjalta ajattelin, että jos ottaisitte oppipojaksi, perusasioiden äärelle, perimmäisten perusasioiden äärelle. Sinne olisi hinku.

parahin terveisin

nimimerkki
nöyrä sydän

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Villa Roosassa






































Maailman kaksi tulisilmää ja yksi puinen sielun kotelo.

Näistä minä rakennan ja katson pohjapiirrosta.

Sinut on tehty lepän sisuslangoista
vuoltu jäätelöpallon tavoin
kauhottu valmiiksi ja nyt olet siinä.

Jos ette olisi, jos minulle ei olisi kerrottu
en tietäisi teistä mitään. Te olette minulle uusia.
---------------------------------------------------------

Soluja puut ovat
soluja kaikki oksat
risteyskohdat rungosta oksaan.
Puu kaatuu melkein huoneen sisään, elää vielä,
vielä on soluja.

Sade kastelee, öljyää puun ja kuva muuttuu märäksi.

Roikkuu varpaat kiinni maassa ikkunasta sisään,
juuret sekaisin sormia ja varpaita.
Kulman takana on koira, jolla on rotan häntä.
Se makaa sohvalla. Sohva on pilven päällä. Pilvi on taivaskoiran maankamara.

-----------------------------------------------------------

Puhtaat lattiat lakki naulaan
mummo paistaa haulikolla pullaa
paatti kelluu paperisilpussa
ovi on kiinni.

Huutavat pörröiset kiiltokuvakissat - tarvitseeko näistä valita.

Tiikerin mahaan mennessä tarvitaan taskulamppu
tiikerin huokaus on kuuma ja märkä. Se puskee turvalla kenoon.

Tulee talvi kesämekossa vilu. Talvikarhu tarjoaa lätsän ja ajaa grillille. Ovet loppuvat.

----------------------------------------------------------

Nämä olivat Villa Roosan kesänäyttelystä inspiroituneita, paikan päällä kirjoitettuja nopeita tekstejä. Kuvassa näkyvä teos on Pilvi Ojalan.

-Tekstit ja kuva: Laborantti-

Teemana tuli



Pihalla palaa nuotio. Olet tulen vahti, liekin vartija, pitkä keppi aseenasi tulta vastaan. Mutta ei, tuli onkin ystäväsi, joka polttaa poroksi sen minkä täytyy kadota, hävittää sen minkä pitää hävitä.
Tuli on nöyrä ja vahva, viekaskin. Se palaa aikansa, nielee kaiken minkä tahdot, lopulta luulet sen sammuneen. Mutta tuli on piiloutunut hiiliin tai sammalen poveen, odottaen hetkeä jolloin se voi hypätä esiin ilkkuen: tässä olen taas! 


Tuli on viettelevä, lumoava ystävä. Katsot liekkeihin, näet menneet ajat, lukemattomat sukupolvet kerääntyneet kirkkaan nuotion äärelle etsimään lämpöä ja turvaa. Loimu kypsentää aterian, valaisee yön pimeyden, karkottaa pedot, haamut ja nimettömät hirmut. Kuulet laulut nuotion ympärillä, liekit tanssivat muinaiset riitit, tunnet olevasi osa ikuista tarinaa.


Tuli on arvaamaton ystävä. Kaipaat sen lämpöä, kumarrut yhä lähemmäksi. Yhtäkkiä kirpeä kipinä sinkoutuu, väistät kavahtaen. Mutta et malta, kohta liekit lumoavat sinut jälleen, kätesi hamuaa kohti väräjävää hehkua – liian lähelle, ärhäkkä lieska muistuttaa sinulle: minuun et koske! 



Tuli on vaativa ja ahne ystävä. Jos ruokit sitä liikaa, jos unohdat sen, liekit haukkaavat kaiken mitä rakastat. Ne eivät taivu armon aneluihin vaan hulmuten pyyhkäisevät läpi talosi, juoksevat kiireesti huoneesta toiseen, kiipeävät verhoihin, räjähtävät soihduksi. Raivoava roihu huutaa sinulle: Miksi et pitänyt huolta, miksi hylkäsit? Kuitenkin, tuli on myös uskollinen ystävä. Se saapuu, kun kutsut sitä. Kun kohtelet tulta niin kuin ystävät kohtelevat toisiaan: kunnioittavasti kuunnellen, se palvelee sinua iloisesti. Viimein, hehkuvan hiilloksen kalvetessa harmaaksi tuhkaksi, se hyvästelee sinut lempeään lämpöön.

-Jokirannan rapun alta-

Teemana sade



























-Jokirannan rapun alta-